"Enkelilapsen komsio"

Saara-ahku kuoli, kun olin pikkutyttö. Muistan kuitenkin hänen hahmon hyvin, ja pehmeän äänen. Unessa olimme taas kesäpaikalla, minäkin aikuisena. Polvistelimme ahkun kanssa kotasijassa, ahkulla matala lakki päässään ja pumpulihuivin oli vielä kääräissyt lakin päälle.
Ahku ojensi minulle tiuhdan, johon oli kutomassa nauhaa. Sanoi se on minun hallussa mitä sillä teen? Kääri vielä tiuhdan ympärille puoliksi tehdyn työn.
Ja minä otin sen vastaan

En silloin ymmärtänyt, mutta nyt tiedän. Niin minun piti tehdäkin.

Se on minun kohtalo.

Bachelortyöni Enkelilapsen komsio on kypsynyt elämäni raskaimman vuoden 2010 aikana. En milloinkaan ennen ole näin ankarasti joutunut työstämään yksittäistä työtä henkisesti. Kun on syntynyt ja enkulturoitunut omaan kulttuuriin, ymmärtää kulttuurin syviä merkityksiä. Erityisen paljon duodji (saamelainen käsityö ja muotoilu), ja tässä tapauksessa komsio, kantaa merkityksiä ja monesti yksittäisen työn takana on kertomus.

Minun työssäni on elämän raskain kertomus, sellainen jota kukaan ei haluaisi kokea. Kokemuksen kautta olen äitinä ja käsityöntekijänä saanut aivan uudenlaisen rohkeuden. Olen valmistanut komsion omalle enkelilapselleni, 4-vuotiaana menehtyneelle Salmmolle.

Olen tämän työn kautta hoitanut itseäni ja hyödyntänyt kaiken sen tiedon ja osaamisen, joka minulle on muodostunut sekä käytännön tasolla ja muodollisen koulutuksen kautta. Tämä työ on vaatinut minulta erityisen paljon ajattelu- ja valmistautumisaikaa: miten ratkaisen sen, kun lapsi on kuollut ja miten tuon sen esiin, keneltä kysyn luvan saako kutoa aivan eri tavalla tai käyttää valkoista silmipeittoa? Tai onko ylipäätään järkeä tehdä tyhjää komsiota, jota ei koskaan tulla käyttämään alkuperäisen käyttötarkoituksen mukaan?

Olen myös kysynyt itseltäni miksi minun täytyy tehdä juuri tämä työ? Siksi löysin ajatuksen taiteen ja taiteilijan traumasta. Taidekäsityöksi Enkelilapsen komsioita voi luonnehtia, kun se täyttää taiteen vaatimuksen siitä, että on koriste: en koskaan tule äitinä käyttämään sitä alkuperäisessä käyttötarkoituksessa.

Komsioon liittyviä merkityksiä

Komsion pitää sisällään erityisen paljon symbolisia merkityksiä. Pienen lapsen nukkumasijana se on toiveiden ja elämän symboli. Minun komsioni on tyhjä ja sellaisenaan kuvaa lapsen fyysistä poissaolemista, mutta myös tulevaisuuden haaveiden ja toiveiden häviämistä.

Kertomus komsion taustalla houkutti minua kovin. Yleisesti komsio kantaa merkityksiä hyvin paljon ja erityisesti tässä tapauksessa kertomus sitoutuu komsioon tiiviisti. Voi sanoa, että ilman kertomusta komsio olisi puolityhjä.

Komsion symbolisuudesta ja merkityksistä kertoo uskomusperinne (saam. diida). Uskomuksen mukaan oli huono merkki, kun saimme häälahjaksi komsion. Muistan vanhemman polven ihmiset sanoivat olevan huono enne, kun lapseton ihminen keinuttaa tyhjää komsiota ja yleensäkin se, että komsio oli jo sisustettu valmiiksi.

Saamelaiskulttuuriin pohjautuvan uskomuksen mukaan lapselle ei saa valmistaa komsiota ennen kuin hän on syntynyt. Muistitiedon mukaan Elli-täti ja äiti olivat tehneet minulle komsion ennen syntymääni, mutta täti ei ollut aivan valmiiksi sitä tehnyt. Hän oli taivuttanut puurisun kokkapuuksi vasta sitten, kun olin syntynyt ja sen jälkeen vasta sisustanut komsion.

Hyvin vähän, jos ollenkaan, on kirjallista tietoa siitä mitä tapahtuu, jos lapsi kuolee komsioon? Ruotsin puolen Karesuvannossa komsio oli poltettu, jos lapsi kuoli siihen. Itä-Enontekiöllä taas komsio piti päällystää uudestaan ja komsiopuun pohjaan tehtiin risti. Joskus siihen merkittiin myös lapsen nimikirjaimet. Siksi päätin lisätä enkelilapsen komsioonkin nimikirjaimet, kun tuntui että halusin sen identifioida erityisesti Salmmo-vainaan komsioksi.

Enkelilapsen nukkumasija

Tämä työ on kokonainen senkin suhteen, että olen käyttänyt kaikkia aistejani sen työstämiseksi. Unessa sain tiedon ja ymmärryksen siitä, että elämä on varannut minulle omanlaisen kohtalon. Isän äiti ojensi minulle tiuhdan ja minä otin sen vastaan. Uskomuksen mukaan kuolleelta ihmiseltä ei saa unessa ottaa mitään vastaan, sillä se ei tiedä hyvää. Myöhemmin olen myös löytänyt isoäitini ja minun välisen yhteyden, hän oli myös menettänyt pienokaisen aikoinaan.

Erityisen paljon olen kuunnellut Mari Boinen musiikkia komsion tekemisen aikana ja muutenkin. Rose-Marie Huuvan runokirja Galbma rádná, Kylmä kumppani on mielessäni saanut uudenlaisen merkityksen:

Iloa saattaa jakaa
antaa toiselle
Ilo näkyy silmissä
keventää askelia

Suru
ei ole jakamisen arvoinen
surua
täytyy itse kantaa

(Huuva 1999, 116; suom. MM)

Komsion tekemisen aikana kuuntelin paljon Mari Boinen musiikkia. Kuvittelin hänen laulavan merenrannalla, taivaasta ja tähdistä, surusta ja kaipauksesta. Musiikki on monesti vienyt minut niiden mielikuvien luo. Ajatus enkelilapsen nukkumasijasta toi assosiaatioita valkeudesta, valosta, johon Salmmo on vaeltanut. Se paikka täytyy olla valoisa ja valkoinen, viaton ja raikas.

Siksi tuntuikin luonnolliselta valita tiuhtanauhojen väriksi valkoiset langat ja kun oli kyseessä poikalapsi, täytyi minun täydentää valkoisuutta sinisellä ja siksi turkoosista tuli toinen väri. Turkoosi myös siksi, kun se oli sen ajan trendiväri. Haluan osoittaa elämänhalua, seurata aikaa enkä pysähtyä. Turkoosi symbolisoi tulevaisuutta ja eteenpäin menemistä.

Enkelilapsen komsiossa on amuletti (saam. šiella), pieni hopeapallo, jossa on valkoinen kivi. Toinen koru on silmänarun (saam. searrobáddi) päällä. Aluksi ajattelin etten laita korua ollenkaan, koska minun komsioni on tyhjä. Hopea ei tarvitse suojella ketään. Mutta amuletti kantaa myös merkityksiä ja henkisesti sitoo minut lapseen (ks. myöhemmin Linking Object). Amuletti pitää lapsen muistoa yllä ja haluan pitää enkelilapsen elävänä, muiston eläväisenä. Toinen koru on senkin takia tärkeä, että se on ollut Salmmon vyössä hänen eläessään.

Silmipeitto on ohuesta valkoisesta kankaasta, reunoissa on valkoinen helminauha. Valkoisen kankaan alla on turkoosi satiini. Olen kirjaillut siihen valkoisella langalla Mari Boinen musiikin mukaan (Boine & Vuolab, 2009 pohjalta):
Isä meidän
sinun jonka sanotaan taivaassa olevan
etkö kertoisi minulle
miksi on näin? (suom. MM)

Tässä runossa tulevat esille monet asiat, jotka merkitsevät minulle paljon. Isä meidän muistuttaa kristillisyydestä. Uskon, että pääsen Salmmon luo joskus ja siellä Jumalan valtakunnassa hän odottaa minua. Kysymys miksi on myös monesti noussut esille. Kysymyksen pohjalta työstä tuli sellainen kuin tuli. Kolmas syy juuri kyseisen runon valitsemiseen oli itse musiikki, sävel joka on lohduttanut ja inspiroinut.

Surukäsityön analysointi – trauma ja luovuus

Olen saanut surusta kaverin. Se kulkee minun mukanani. Elää minun sydämessäni, silloin tällöin ilmestyy enkä koskaan tiedä milloin ja missä?

Siksi minulla on tarve ymmärtää itseäni, selittää kokemuksia ja tunteita. Käsillä tekeminen on aina merkinnyt minulle paljon. Se on ollut ajankulu, ikävänä ja raskaana aikana kuin lohdutus jo ennen lapsen menettämistä. Mutta vasta lapsen menettämisen jälkeen käsityön asema ja merkitys on vahvistunut ja käsillä tekeminen on saanut aivan uudenlaisen ulottuvuuden.

Kun lapsi oli kuollut ja tulin ilman häntä kotiin, niin jo ensimmäisten päivien aikana tyhjensin kaikki käsityötarvikkeeni sisältä talosta. Päätin etten koskaan enää aio tehdä mitään käsillä, kun en kykene. Käsityön tekeminen tuntui niin turhalta ja suorastaan jo aloin vihata sitä.

Vähitellen viikkojen kuluessa aloin kulutella aikaa työhuoneessani. Eräänä päivänä näen kuinka kauhean paljon minulla onkaan hienoja tarvikkeita ja materiaaleja. Siitä alkoi luova kausi. Aluksi ompelin kuvan opintojen yhtä osiota varten. Se oli ensimmäinen työ, jossa olin sydämestäni matkassa. Se oli uni, enne, jonka näin ennen lapsen kuolemaa. Kuvan tekemisen myötä huomasin, että pystyn käsittelemään tunteita ja miten konkreettinen käsillä tekeminen auttaa murheessa ja tuo lohdutusta.

Miten huomasin valmistaa komsion? Komsiopuun veli oli tehnyt jo ennen Salmmon syntymää. Päällystäminen jäi, kun arjen pyörittäminen kolmen lapsen äitinä vei kaiken energian.

Bacheloropintojen alkaessa päätin valmistaa komsion. Päätöksen jälkeen oli pikku-Salmmon aika jättää minut, mutta ajatus komsiosta ei jäänyt. Joskin siitä tuli aivan erilainen kuin perinteisesti meidän alueen poikalapsen komsio olisi ollut. Perustelen päätöstäni erilaisesti komsiosta sillä ettei sen historiakaan ole tavallinen. Siksi komsiokin saa olla melko erikoinen ja poiketa perinteestä. Saamelaistaiteilija Iver Jåks on määritellyt oman luovan työnsä kuten elämän prosessin. Hänen mukaansa taidetyö elää omaa elämäänsä ja hän ihmisenä voi lisätä uusia piirteitä siihen, mikä on jo olemassa. Samantyyppinen ajatus oli minullakin. Voin tuoda perinteiseen käsityöhön jotain uutta, jonkin yllättävän piirteen.

Kun työstin komsiota, alkoi mieleeni nousta yhä useammin: miksi teen tätä? En niinkään kysynyt itseltäni sitä, miten olen ratkaissut jonkin käytännön tason työvaiheen. Työskennellessäni mielessä oli työn henkinen puoli ja se, mitä taiteelliset ratkaisut sisältävät ja merkityksiä ne kantavat.

Minulla oli tarve ymmärtää itseäni ja sitä miten selitän omia kokemuksiani käsillä tekemisen kautta. Psykoanalyyttinen taiteentutkimus puhuu naisen luovuudesta ja surun käsittelemisestä taiteen keinoin. On tunnettu asia, että luovuudella on merkittävä rooli menetyksen ja murheen käsittelemisessä. Luovuudella voi tuoda esille kipua ja keventää tunteita sitä kautta. Naisen luovuus on ”raatamista” kärsimyksen ymmärtämiseksi ja keventämiseksi sekä kivun sietämiseksi. Luova työ nostaa ihmisen arkipäivän rutiinien ja elämän vaikeiden asioiden yläpuolelle. Samalla sillä on erityinen tehtävä suremisessa. Huomasin itse komsiota tehdessäni kuinka pystyn päästämään tunteeni ulos. On ollut aikoja etten ole kyennyt kenenkään kanssa sanallisesti jakamaan tunteitani. Komsiota tehdessäni pääsin yksin käsittelemään kipua ja silloin tällöin, aika useinkin, vaeltamaan muistojen maailmassa. Minun sieluni on päässyt tuntemaan kipua ja käsityö on auttanut sietämään sitä.

On myös todettu, että surija säilyttää sisäisen yhteyden kuolleen läheisen mielikuvaan mutta myös illuusion ulkoisesta yhteydestä yhdistävän esineen (engl. Linking Object) kautta. Pidän enkelilapsen komsiota luovana työnä, koska sen kautta olen käsitellyt murhetta ja työn konkreettiset ratkaisut ovat syntyneet kuoleman ja menettämisen takia. Luulen myös, että työn tekeminen on saanut aikaan illuusion kuoleman hallitsemisesta ja siitä, että ihminen ei tarvitse koko ajan käsitellä ongelmaa nimeltä suru. Se puolestaan auttaa sietämään surua.

Komsio tuntui olevan erityisen luonnollinen työ käsitellä naiseutta ja äitiyttä. Naisen biologisen luovuuden pohjana on hänen asemansa lapsen synnyttäjänä: se tukee innostumista, syntymää ja myös luopumista ja menettämistä.

Luovaan taiteelliseen työhön kuuluu jo määritelmän mukaan jokin uusi, odottamaton asia, jota on vaikea tietää etukäteen. Ei ole järkeä valmistaa kuolleelle lapselle komsiota. Se onkin luovan prosessini odottamaton puoli. Uusia puolia ovat puolestaan käytännön ratkaisut ja miten olen ne toteuttanut. Joku mainitsi, että valkoinen sisus assosioi arkun värejä. Saattaa olla, että olen mielessäni ajatellut viimeisen leposijan värejä, kun olen valinnut värejä. Toisaalta en ole tietoisesti valinnut värejä, koska ne olivat jo valmiina: valkoinen kuvastaa puhtautta, viattomuutta ja valoa, sitä johon pienokaiseni on vaeltanut.

Lapsen menettäminen on aiheuttanut minulle trauman, mutta ehkä voi sanoa että se on myös antanut paljon: inspiraatiota, ymmärrystä, iloa ja kiitollisuutta lapsen arvokkaasta henkisestä perinnöstä. Salmmo ei jättänyt tyhjää sijaa. Hän elää sydämessäni ja käsieni tuotoksissa. Luovuuden inspiraatiokokemus on innostuksen ja luovuuden esille tuomisen elämys ja ilon tunne, joka on syvempi kokemus kuin iloitseminen.

Luovuus ja suru täydentävät toinen toisiaan, kun ihminen taiteellisessa työssään käsittelee surua. Surutyössä surija tuntee monia kuolleen ihmisen piirteitä ja voi muuttaa ne toiminnaksi ja teoksi, jonka voi itse toteuttaa kuten olen tehnyt komsiota valmistaessani. Onnistunut surutyö voi rikastuttaa ihmisen persoonallisuutta. En tiedä voiko määritellä milloin surutyö on ”onnistunutta”, mutta käsitän sen niin että ihmisen elämänkokemus ja –ymmärrys laajenee ja sitä kautta se rikastuttaa persoonallisuutta. Uskon, että olen taiteellisen tekemisen kautta pystynyt käsittelemään vaikeita asioita ja koko projekti Enkelilapsen komsio itse kussakin vaiheessa on ollut keskeinen tekijä surutyön läpikäymisessä.

Lapsen elämä jää kesken, kun hän kuolee. Lapsen menettäminen on äitiyden,ja vanhemmuuden, raskain kokemus. Murheesta ei pääse, mutta se ei pysy muuttumattomana. Suru ei lopu, mutta sen kanssa oppii elämään
Lapsen menettäminen on vaikuttanut syvästi minuun. En ole sama ihminen kuin ennen. Luulen ymmärtäväni elämää paremmin. Ehkä olen viisastunutkin vähän. Käsillä tekemisen kautta olen purkanut kipuani ja minua innosti kovasti, kun löysin alan kirjallisuutta. Haluan jatkaa aiheen käsittelyä.
Vaikka on ollut raskasta ja yhä tekee henkisesti kipeää , niin olen kokenut saaneeni paljon: uudenlaista rohkeutta, kiitollisuutta lapsen elämästä ja hänen lyhyistä hetkistä luonani. Ilman Salmmoa en olisi koskaan tehnyt Enkelilapsen komsiota. En koskaan olisi pystynyt tuntemaan ilon, rakkauden ja ikävän tunteita näin voimakkaasti.
Ja minä en pelkää enää mitään.