"Saamelaiset seremoniat -Konfirmaatio ja kaste"
Kaste ja konfirmaatio-näyttely tiivistää tietotaidon elämäni ajalta.
Kyse ei ole vain teknisestä osaamisesta vaan henkisestä merkityksestä, kulttuurin syvän tiedon omaksumisesta, mikä syntyy vain elämisestä asioiden ytimessä. Kulttuuri on esillä monella tasolla. Duodji kantaa merkityksiä, ilmentää arvoja ja kertoo materiaalisen kulttuurin rikkaudesta ja moninaisuudesta.
Keskeistä on kokemuksen sanoittaminen. Asioiden nimittäminen ja eletyn olevaksi tekeminen. Unohtamatta tunnetiloja, ajatuksia. Olen kiitollinen minulle annetusta lahjasta – kyvystä luoda, uskaltaa elää ja toteuttaa unelmia.
Kyse ei ole vain minusta ihmisenä, tekijänä. Olen vain välikappale sukupolvien ketjussa ja ilmennän yhteisöni kulttuuria. Kaikki tapahtuu annettuna. Välitän opittuja asioita, maailmankatsomusta ja arvoja, annan edesmenneille kunnioitukseni.
Konfirmaatio
Duodji on ihana taakka
Enää vajaa vuosi rippipäivään! Kuten niin monesti ennenkin kokeilemme pieneksi mennyttä pukua ja mittaan samalla, kuinka paljon tulee suurentaa ja muokata mallia.
Rippipuvusta tulee jo aikuisen mallinen. Hulpaa on enemmän ja puku on helmavampi. Jo kauan on ollut tapana valita sinistä verkaa materiaaliksi. Koristenauhoja en voi aivan oman maun mukaan valita. Nykyään on kovin paljon valkoista ja oma silmäni on sukupolveni lailla tottunut vielä punaiseen.
Jo pari vuotta aikaisemmin olemme yhdessä tutkailleet asusteita, hankkineet koruja, miettineet ja kypsytelleet päätöstä. Seremoniaan on alettu valmistautua jo pari, kolme vuotta aikaisemmin.
Huomaan konfirmaation merkityseron suomalaisten ja saamelaisten kesken. Saamelaisessa perinteessä valmistaudutaan seremoniaan pitkän aikaa. Kenties perinteet ovat enemmän olemassa ja vaativat enemmän? Saamelainen äiti on paljon vastuussa kulttuurin kantamisesta. Koen osani ihanaksi taakaksi.
Ripille valmistautuminen
Haluan tehdä kaiken itse, mikä on arvo sinänsä. Aloitin paulojen kutomisella vajaa kaksi vuotta ennen Tyttäreni konfirmaatiota. Haluan pitäytyä edesmenneen opastajani Maras Ingan opettamassa paulamallissa, vain vähän värejä muutellen. Čuoldin on rentouttavaa, saan keskittyä tekemiseen ja ajatella omiani, valmistautua myös henkisesti tulevaan rippiseremoniaan ja tyttäreni varttumiseen.
Duodji on naisten osaamisalue ja vallankäytön muoto. Monesti saan yksin pohtia ratkaisuja, mutta tarpeen tullen ympärilläni on koko joukko naisia lähisuvusta. Jo edesmenneet Äiti, Isosisko ja Täti seuraavat enää valokuvista tekemistäni. Ovat kenties nyt enemmän läsnä valmistautumisessani kuin eläessään – kannan heidän tietotaitoaan eteenpäin ja teen sen olevaksi.
Olen säästänyt äidin minulle tekemiä rippikenkiä 35 vuotta. Nyt ne Tyttäreni jalassa symboloivat varjelusta ja kantavat siunausta – sitä rakkautta mitä itse olen saanut osakseni. Siirrän kaiken sen kiitoksen aiheen lapselleni. Pitkästä aikaa kaipaan lohduttomasti Äitiä. Menetin hänet jo keskenkasvuisena. Äiti on ollut paljon ajatuksissani juuri nyt.
Duodji-silmä harjaantuu
Olen tietoisesti kerännyt perheeni eri-ikäisiä naisia yhteen duodjin tekemisen merkeissä.
Kokoontumisissa duodji täyttää areenan. Yhdessä tehdään, opitaan ja vaihdetaan ideoita. Kuullaan tarinoita ja vahvistetaan yhteenkuuluvaisuutta ja duodji-identiteettiä. Vertaillaan malleja ja jutellaan uusista ideoista. Yhdessä salaillaan asioita ja kuulutaan sisäpiiriin.
Lasten on tärkeää päästä näkemään ja kokemaan. Siitä duodji-silmä alkaa kehittymään. Olen onnellinen saadessani viedä tietotaitoa sukuni lapsille ja nuorille. Nykyään on jo etuoikeus päästä osallistumaan suvun keskinäiseen toimintaan.
Olen iloinen vanhemman polven olemassaolosta. Kuinka paljon heillä onkaan annettavaa ja kuinka paljon tietoa jaettavaksi. Silti tiedostan ja kannan huolta duodji-kulttuurin säilymisestä ja sen vaalimisesta. Kaikille se ei ole itsestäänselvyys. Mutta samalla iloitsen ja tunnen itseni siunatuksi ihmiseksi – minulle on annettu tekemisen taito.
Kulttuurin ulkopuolinen riistäminen on totta. Mutta silloin se on vain tekemistä, ilman sielua. Puku on vain vaate, ilman henkeä, elämää ja historiaa.
Silmäni saavat levon
Karen-Anni ja Susan tulevat rippipäivän aamuna pukemaan Sinut. Kuinka kaunis oletkaan lapseni, kuinka kaunis onkaan nuoruus! Sydämeni ja silmäni lepäävät sinussa, Anni Maren Elle.
Samalla tiedostan, että kyse ei ole pelkästään ulkoisesta, vaatteista ja koruista. Puet päällesi ompelemani vaatteet ja seremonian myötä siirryt aikuisten maailmaa kohti. Kaikkea sitä ihanaa ja pelottavaa, jota en voi olla enää valvomassa.
Silkki kahisee, hopeat pitävät omaa ääntään. Jännitys on aistittavissa. Lakin nauhat viimeistellään polttamalla päät. Rikinhaju sekoittuu hajuveteen ja hiuslakkaan. Hermostuneisuus on läsnä, mutta samalla syvä rauha.
Liikkuvan taiteen henkisyys
Hetan kirkko ei ole meille pelkkä rakennus. Siellä on koettu monet sukumme käänteet, kristilliset tapahtumat, kulttuuriset roolinvaihdokset ja riittisiirtymät. Ilot ja surut.
Sukulaiset ja läheiset osallistuvat iloomme, jaamme tapahtuman läheisten ja ystävien kanssa. Ehtoollinen on pyhä hetki, itsenäisen hengellisen elämän aloitus.
Saamelaisille kyse ei ole vain kristillisestä riitistä. Nyt areenalla on tyttäreni, performanssi voi alkaa. Vaatetuksella ja pukeutumisella on suuri osa esitykessä. Ja se mitä merkityksiä itsekukin vaatekappale ja asuste kantaa.
Esillä on tekijän kädenjälki, liikkuva taide, kun nuoret ottavat areenan haltuunsa esittääkseen performanssin. Tyttäreni esittää osansa moitteettomasti, äitinä seuraan liikuttuneena tapahtumaa ja saan palkkani pitkästä raatamisesta. Duodji-silmäni saavat levon, vaatteet oman siunaukseni lisäksi kristillisen siunauksen. Läsnä on henkisyys ja hengellisyys, monella tasolla.
Jokaisella oma osa ja varjelus
Kummit ovat tärkeässä roolissa rippipäivänä. Kirkossa huomaan, kuinka paljon saamelaisnuorilla onkaan kummeja. Kummit ovat turvaverkko ja opastajat elämässä. Saamelainen kummikäytäntö on tärkeä sosiaalisen järjestyksen luoja. Kummit valitaan (nimen tavoin) huolella ja valinnassa osoitetaan kunnioitusta. Kristillisen kummiuden lisäksi saamelaisella kummilla on muitakin tehtäviä ja rooleja, opettaa ja vahvistaa lapsen saamelaiskulttuuria.
Lähisuku, ystävät ja väärtit kokoontuvat iloitsemaan kanssamme. Ruoka- ja kakkupöydät notkuvat, lahjapöytä täyttyy. Juhlat kestävät iltamyöhään. Seuraavana päivänä kokoonnumme vielä kaikkein läheisimpien ja kaukaa tulleiden vieraiden kanssa muistelemaan, iloitsemaan elämästä ja kertaamaan päivän tapahtumia.
Läsnä on myös haikeus aikuisuuden portilla. Kunpa lapsemme saisi elää onnellisena, löytäisi paikkansa. Kunpa johdatus ohjaisi häntä ja varjelus olisi joka elämän käänteessä läsnä. Hiljainen pyyntö täyttää mieleni ja pyydän rohkeutta ottaa vastaan vielä sen, mitä elämä on osaksemme tarkoittanut. Sillä niin kaikki on katsottu, kullekin sopiva määrä.
Kaste
Saamelaislapseksi synnytään
Kaste on saamelaislapsen seremonioista ensimmäinen. Siinä noudatetaan monia perinteitä ja arvoja. Pienokainen saa nimen ja aseman, jäsenyyden yhteisöön, kollektiivisen identiteetin ja paljon kummeja, kaksitoista ei ole tavaton luku. Kummien tehtävänä on tukea lasta ja vahvistaa kuuluvaisuutta sukuihin ja yhteisöihin.
Vanhemmat Anne ja Nils-Heikki halusivat lapselleen isän suvun mukaiset kastevaatteet. Ristiäisiin valmistauduimme riemulla. On suuri onni ja siunaus saada osallistua valmisteluihin ja riemuita perheen kolmannesta lapsesta. Viikkojen ajan jaoimme ilon Kristiina-siskoni kanssa valmistautuen tulevaan juhlahetkeen. Siirrämme hyvän tahdon, siunauksen ja rakkauden vaatteiden välityksellä lapselle. Vaate ei ole vain ruumiin suoja, se kantaa syvää symboliikkaa ja ilmentää hyvää tahtoa.
Myöhemmin Pikkuinen tulee saamaan myös äitinsä suvun vaatteet. Saamelaisidentiteetti on rikas ja on tärkeää osoittaa kunnioitusta ja tasapuolisuutta kummankin vanhemman ja sukujen perinteiden suhteen.
Tekijät & Näkijät
Ráhkkanit rihpaide – Ripille valmistautuminen –projekti sai alkunsa 2016, kun aloitin tyttäreni Maren Ellen konfirmaatiovalmistelut. Halusin dokumentoida prosessin ja pyysin mukaan kuvaajaksi serkkuni Matin pojan Nilla-Máhtten. Yli vuoden kamera seurasi tekemistäni. Usein Nilppi nähdäänkin kameroineen tallentamassa tapahtumia tai kuvaamassa luontoa, joskus ihmisiä. Hänellä on kyky nähdä ja ymmärtää näkemäänsä.
Sekä tekijäksi ja näkijäksi voimme hyvästä syystä kutsua työryhmämme kolmatta jäsentä eli näyttelylle graafisen ilmeen antanutta Hannu Tikkasta. Hannun tuumeksiminen ja määrätietoinen, ammattimainen ote on rauhoittanut toisinaan kuohuvaa taiteellista luomisvimmaa. Koko ajan katsoimme ja näimme silti samalla tavalla, samaan suuntaan.
“Saamelaiset seremoniat -Konfirmaatio ja kaste”
Enontekiö 2020
Siida, Inari 2021
Kuvat Nilla-Máhtte Magga